Tavoitteeksi hyvinvoinnin lisääminen

 
 

Kata

 

Olen 52-vuotias sairaanhoitaja. Liikunta on kuulunut elämääni aina tavalla tai toisella, se on elämäntapa; temperamenttinen luonteeni pitää minut liikkeessä. Olin jo muutaman vuoden hölkkäillyt, uinut ja rullaluistellut. Kuntosalilla olin käynyt 10 vuotta. Kaikkea tätä tein oikeastaan ilman minkäänlaista selkeää tavoitetta. Ylipainoa minulle oli kertynyt jonkin verran ja käytin myös verenpainetta alentavaa lääkettä RR-tautiin.

 

Olin yksi onnekkaista, kun sain oman Personal Trainerin. Projektimme kesti puoli vuotta. Lähdimme liikkeelle syventävällä haastattelulla, jossa kävimme läpi sen hetkistä terveydentilannettani ja aikaisempia liikkumistottumuksiani sekä tavoitteitani. Alkuhaastattelun jälkeen teimme kuntotestin. Lisäksi olin käynyt työpaikan ergo-testissä. Tulokset olivat hyvää ja keskitasoa.

 

Tavoitteeksi asetettiin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen; kestävyyskunnon, lihaskunnon ja liikkuvuuden parantaminen. Tarkoitus oli muuttaa liikkumista tavoitteellisemmaksi, jotta voimaa ja virtaa riittäisi myös vanhuuspäiville. Esikuvanani pidän Aira Samulinia, joka ei kahdeksankymppisenäkään ole vielä vaivojensa vanki, vaan voi elää täysipainoista elämää.

 

Teimme yhdessä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuntotestien perusteella eniten parannusta tarvitsin kestävyyskunnon alueelle. Viikon treeniohjelmaan otettiin mukaan myös vanhat toimivat harrastukset. Ohjelmasta tuli monipuolinen; lihaskuntoharjoittelua kuntosalilla, rauhallisia hölkkälenkkejä lähiympäristössä ja venyttelyä kotona. Sykevaihtelua haettiin mäkisessä maastossa tehtävillä sauvakävelylenkeillä. Otti painotti ohjelmassa myös laadukkaan ravinnonsaannin ja säännöllisen ruokailurytmin merkitystä terveyteen, mistä sain hyviä vinkkejä arkeen.

 

Kuljen päivittäin Helsinkiin töihin, joten pitkät junamatkat ovat olleet haasteena ruokailu- ja treenirytmin suunnittelussa. Olin arkena aina niin väsynyt, että en jaksanut enää lähteä liikkumaan työpäivän jälkeen. Tekemisistäni puuttui pitkäjänteisyys. Rytmittämällä ruokailua ohjeiden mukaan ja Otin tsemppauksesta alussa, pääsin liikkeelle myös työpäivien jälkeen. Sen myötä napostelu iltapäivisin jäi kuin itsestään ja painoa tippui 7 kg.

 

Kuntoni alkoi nousta nopeasti. Opin käyttämään sykemittaria ja tutustuin uusiin liikuntamuotoihin, mm. sauvakävelytreeni ja kahvakuulaharjoittelu. Mukaan tuli myös uusia vanhoja liikuntamuotoja, joista en aikaisemmin ole pitänyt, esim. pyöräily. 4 kuukautta projektin alkamisesta pyöräilin mökille 32 km. Noin 5 kk:n jälkeen olin uudelleen työpaikan ergo-testissä. Kaikki testin tulokset olivat nousseet erinomaiselle tasolle. VAU!

 

Elämäni on ollut jotensakin hyvää iloineen ja suruineen. Nyt se on vielä parempaa, jaksan enemmän ja iltapäiväliikunta on tuonut positiivista jaksamista koko illaksi. Muutokset liikuntaan ovat mielessäni muuttuneet iloksi, eikä enää suoritteeksi, että jotenkin jaksaisi vanhuuden kanssa.

 

Vuorovaikutus Otin kanssa on toiminut erittäin hyvin. Olen saanut paljon uutta tietoa ja vinkkejä. Otti on tsempannut minua ja antanut myös ”luvan” olla vaan, kun syyllisyys on painanut suorittajaihmistä.

Kokemus on ollut niin valtaisa ja positiivinen ja Otin tieto/taito on ollut pelkästään kiitettävää. Olen saanut hyvät eväät matkalle kohti liikkuvampaa ja tavoitteellisempaa elämää. Toivon, että yhteistyömme jatkuu.

KIITOS OTTI!


<< Takaisin

 
Personal trainer Ott Raska ott.raska@raskaspt.fi  Y-tunnus: 2529749-6  
Tehtaankatu 1 B 20, 13220 Hämeenlinna puh. 040 514 6661